Huh huh hellettä!

Noutajaperheen heinäkuu sujui hieman kuumissa merkeissä, jo viikkoja kestäneen helleaallon vuoksi. Ei mikään kovin mukava koettelemus, kun sekä koirat että emäntä ovat sitä mieltä että +20 celsiusta olisi jo ihan tarpeeksi kuuma, ja nyt on mittari näyttänyt lähes päivittäin +30. Helle on suuresti rajoittanut tekemisiämme. Pitkille lenkeille ei jaksa mennä ja kaikki muukin suurempi riekkuminen on jätetty odottamaan viileämpiä kelejä. Vaan automatkoista kyllä nautitaan: ilmastoinnin ansiosta molemmat koirat hyppäävät takakonttiin vielä suuremmalla innolla kuin yleensä!

 

Vasta illan viimeisinä tunteina pystyy takapihalla nauttimaan luiden syömisestä, muuten pihalla on liian kuuma.

Olen kovasti yrittänyt viilentää koiria kastelemalla aina välillä heidän tassunsa ja mahanalusensa, sekä tekemällä heille viileitä herkkupaloja: molempien poikien lemppariksi on muodostunut piimä-tonnikala jäätelö :D Eli mehujäämuotteihin piimä-tonnikalamössöä, pakkaseen ja tadaa, ihan itsetehtyä koirien jäätelöä! Eräs ystäväni juuri nauroi että tarvitsee katsoa tarkkaan millaisen jäätelön ottaa kun kyläilee luonani, mehujään sijaan voikin saada jotain vähän lihaisampaa versiota :D

Uimaan olemme viime aikoina päässeet valitettavan vähän. Asuinseudullamme ei paljon ole sellaisia paikkoja joissa voisin yhdessä uida koirien kanssa, kun pienetkin rantaviivapätkät ovat yleensä koirilta kiellettyjä tai sitten ranta on niin kaislikkoinen tms että en itse viitsi siinä uida. Vanha uimapaikkamme, rakkaat hiekkakuopat, ovat valitettavasti peittymässä uuden moottoritien tieltä. Uimapaikassa oli ennen kolme pientä hiekkakuoppaa jossa kävi sankoin joukon koiranomistajia ja myös eri koiraseuroja treenaamassa. Kaikki nauttivat hiekkakuopista yhdessä, oli mukavaa kun oli paikka jossa sai ihan luvallisesti uittaa koiria ja vesi oli vieläpä niin ihanaa että siinä oli mukava uida itsekin. On todella sääli että tämäkin luonnonkaunis paikka tuhoutuu moottoritien tieltä.

Joko tietyö on edennyt tälle lammelle asti, sitä en tiedä. Viereinen lampi ainakin oli täytetty jo pari viikkoa sitten kun viimeksi kuopilla kävin.

Hiekkakuoppia tulee todella ikävä. Ei vain siksi että on yhä vain vaikeampi ja vaikeampi löytää alle tunnin ajomatkan säteeltä hyvää uimapaikkaa jossa saisi uida koirien kanssa, vaan myös siksi että tähän kyseiseen paikkaan liittyy aivan valtavasti muistoja, ja nimenomaan hyviä muistoja. Täällä on pidetty lukuisia nometreenejä, viilennytty kuumina kesäpäivinä, uitu kuunvalossa kesäöinä, tavattu koirakavereita ja heitelty frisbeetä. Molemmat pojat ovat koko elämänsä käyneet täällä uimassa. Kauniin uimapaikkamme muistoksi tässä kuvakooste vuosistamme hiekkakuoppien rannoilla:

Kesä 2009, Jeri ensimmäistä kertaa hiekkakuopilla uimassa. Jeppe näytti mallia <3

Kesä 2010. Nuori Jeri makoilee rantaheinikossa ja odottelee että joku heittäisi damia.

 

Kesä 2011. Jeppe rantavedessä vilvoittelemassa.

Kesä 2011, Jeri yrittää hassusti ravistaa itseään kuivaksi vaikka on vielä vedessä :)

Syksy 2012. Jeri juoksee veteen. Olemme aina uineet kuopilla pitkälle syksyyn asti, niin kauan kuin vain suinkin on tarjennut.

Kesä 2013. Etualalla Jeppe, taaempana Jeri noutamassa damia.

Kesä 2014, viimeinen kesä hiekkakuopilla. Vieressä oleva lampi on jo täytetty, mutta tähän pääsi vielä uimaan. Jeri juoksee innoissaan kelluvan frisbeensä kanssa.

 

Nyt ei auta muu kuin siirtyä vain pidempien ajomatkojen pariin ja yrittää löytää edes jokin paikka jossa pystyisi uimaan yhdessä koirien kanssa (kun vielä ei ole sitä lottovoittoakaan millä rakentaa oma talo ja iso uima-allas). Tämä hiekkakuoppa kun taitaa pian olla vain kaunis muisto. Toivottavasti löydämme pian uuden paikan jossa viettää uusia mukavia hetkiä :)

Helteisin terveisin,Noutajaperhe

Kesäkuulumisia

Noutajaperheen kesäkuu sujui rauhallisissa merkeissä. Lomat vietetään vasta elokuussa joten arki jatkuu vielä normaalina. Muutamaa lämmintä päivää lukuunottamatta meilläpäin on lähinnä satanut vettä ja ollut suht viileää, joten tunnelmatkaan eivät ole olleet kovin lomamaiset. En kyllä helteitäkään kaipaa, mutta tulisi edes sen verta lämmin että tarkenisi uimaan :) Pojat toki uivat säässä kuin säässä, mutta itse haluaisin että olisi edes se +15 astetta ulkona kun lähden rannalle.

Jeppe nauttii viileästä kesästä

Valjaat ovat melkein sävy sävyyn kukkien kanssa :)

Agilitykurssikin loppui. Meiltä jäi valitettavasti pari kertaa kesäkuussa väliin oman sairastumiseni ja aikatauluongelmien vuoksi, joten edistymisemme ei ole ollut mitenkään huimaa. Hauskaa meillä kyllä oli, ja jatkokurssiakin voisi harkita. Erityisesti talvella voisi olla hauskaa harrastaa agilitya hallissa – silloin kun koirien liikunta on aina yksipuolisempaa, kun ei pääse uimaan eikä ulkonakaan olla ihan yhtä paljon kuin kesällä.

Agilitykurssin päätyttyä Jeri keskittyy frisbee- ja palloleikkeihin

Viimeisen kuukauden aikana Jeri on muutaman kerran ollut isäni ja äitipuoleni luona hoidossa. Jeppehän asustelee siellä muutenkin puolet ajasta, hän kun on meidän yhteinen koiramme, mutta Jeri käy heidän luonaan yleensä vain minun kanssani kylässä ja muutaman kerran vuodessa jonkun hieman pidemmän jakson kun olen ollut matkoilla tms. Nyt hän on kuitenkin jo kahdesti ollut yhden yön reissulla tuolla maaseudun helmassa. Nämä ovat aina vähän jännittäviä reissuja, ei siksi että en koiraani uskaltaisi heille antaa hoitoon (isä on yksi harvoista ihmisistä kenelle koirani luotan), vaan siksi, että Jeri ei ole ihan sitä suosituinta seuraa isäni mielestä :D Jeri kun on, noh, hieman villi. Ja energinen. Ja tykkää leikkiä. Ja haluaa huomiota. Ja juoksee paljon ja kantaa tavaroita suussaan, ja ja ja… Listaa voisi jatkaa aika pitkään, mutta hoksaatte varmaan jutun juonen :)

Jeppehän siis on aivan erilainen, pojat eroavat luonteiltaan kuin yö ja päivä: Jeppe on aina kovin rauhallinen, tykkää sisällä lähinnä makoilla ja satunnaisesti käy tökkimässä jonkun kättä joskos saisi rapsutuksia. Tähän verrattuna Jeri on kuin pyörremyrsky. Onnekseni kyläreissut ovat kuitenkin menneet suhteellisen hyvin, mitä nyt viime viikonloppuna Jeri oli ollut hieman turhan levottomalla tuulella, mutta kuitenkin käyttäytynyt hyvin :) Lelut olivat unohtuneet kotiin, mutta hän oli korvikkeeksi saanut paksun talvihanskan jota kantoikin ympäriinsä oikein ylpeänä vielä minunkin tullessani häntä hakemaan :D Ensimmäisellä hoitokerralla molemmat pojat olivat saaneet viikonlopuksi isot savustetut naudanluut, ja niiden parissa viihtyivät oikein hyvin kuten kuvista näkee:

Ennen syömistä Jerin on pakko hetki juosta ylpeänä luu suussaan

”LUU! MUN LUU!”

Luuta on hyvä myös vähän heitellä itselleen

Hetken leikkimisen jälkeen malttaa jo maistaakin...

…ja lopulta Jeri malttaa jäädä paikalleen syömään luuta :)

Jeppe esittelee omaa herkkupalaansa

Lopuksi haluaisin vielä jakaa pari uutista joista ainakin itse tulin hyvälle mielelle: jälleen kerran on todistettu se minkä me koiraihmiset jo tiedämmekin, eli se että koirat ovat hyväksi ihmisten terveydelle :) Oheisista linkeistä löytyy kaksi artikkelia joissa ensimmäisessä kerrotaan miten koira mm. auttaa stressinhallinnassa ja pitää omistajansa liikkeellä. Toisesta linkistä paljastuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen virallinen tiedote siitä miten koira kotona saattaa ehkäistä lapsen diabetesta. Suosittelen lukemaan! :)

Koira edistää omistajansa terveyttä ainakin viidellä tavalla
(HS, 29.6.2014)

Koira kotona saattaa ehkäistä lapsen diabetesta
(THL, 26.6.2014)

Riemukasta kesää toivotellen,
Noutajaperhe